Jättivät jälkehensä kivisen linnan,

Paadellensa päivystämähän,

Sijallensa seisomahan.

Kivilinna, paasipohja,

Rautasine ovinensa,

Rautalukot ikkunoissa,

Rautaportti ruostumassa.

Hopia kerran hovissa käypi,

Vaski käypi vallan eessä,
Kultoi käypi kuninkaihe.

Van aarteet, kullat, hopiat jäivät,

Päättyvi väen vallan päivät.

Kivet linnan kiikahteli,

Tornit maahan torkahteli.

Hiljaiseksi hovi käypi,

Pöly pieluksihin laskevi.

Kasvoi kukka kartanolla,

Kasvoi ku mansikka mäellä.

Kukkane kaunis aholla,

Puolukkainen kankahalla.

Otti kiven omaksensa,

paaden pielukseksensa.

Mureniksi paaden saapi,

kiven sammalmättähäksi,

Hovin uuden kasvattaapi.

Josko lie se linna vielä,

Tyhjällänsä töröttämässä?

Sillä paikalla samalla,

Saarella suvannon päällä,

Lakejalla lammin päällä.
Metsän väen kartanona,

kussa kasvaa komia korpi,
Hovi lehdon leppeän.

<<

Takaisin